Siirry sisältöön

Matkalle lähtijälle

Tältä sivulta löydät kootusti matkustajan infopaketin. Jos et löydä vastausta kysymykseesi, otathan yhteyttä.

1

Tärkeintä on asenne

Sissillä ei vaadita PRO-luokan purjehdustaitoja vaikka purjehduskokemuksesta hyötyä onkin. Lyhyempi saarihyppelymatka voi olla mukavampi kokemus ensipurjehduksena kuin kolmen viikon valtameriosuus. Pitää silti muistaa, että jokainen merimatkan tehnyt on tehnyt sen joskus ensimmäisen kerran, olipa kyse lyhyestä tai pitkästä matkasta. Kokemusta arvokkaampaa on asenne. Vene on pieni yhteisö jossa omaa tilaa on rajallisesti. Kun olet perusterve ja tulet toimeen sekä itsesi että muiden kanssa, ollaan jo pitkällä.

2

Sissillä olet osa miehistöä

Sissillä ei ole matkustajia vaan kaikki matkalle lähtijät ovat arvokkaita miehistön jäseniä. Miehistön lisäksi mukana on aina kippari sekä mahdollisesti perämies. Matkan aikana me kaikki vuorollamme pidämme vahtia, ohjaamme venettä, laitamme ruokaa ja tietenkin pidämme Sissin siistinä ja puhtaana sekä sisältä että päältä. Sissillä kaikki saavat myös oman halunsa mukaan harjoittaa itse purjehtimista, navigointia, kalastusta ja muuta mukavaa ajanvietettä.

3

Pakkaa matkatavarat pehmeään kassiin

Veneessä on valmiina kaikille turvavarusteet ja vuodevaatteet. Sinun tarvitsee tuoda mukanasi vain oma pyyhe, henkilökohtaiset hygieniavälineesi, kullekin matkalle sopiva vaatetus sekä iso kassillinen positiivista mieltä. Mukaan kannattaa varata myös jotain ajanvietettä, kuten lukemista tai musiikkia. Muistathan, että positiivinen mieli, kuten muutkin tavarasi, pitää tuoda pehmeässä kassissa. Kovakuoriset matkalaukut eivät Sissin kyytiin valitettavasti mahdu vaan ne jäävät laiturille. Siispä pakkaa pehmeään kassiin tai reppuun.

4

Saapuminen Sissille

Sissille voi saapua heti ensimmäisen matkapäivän aamuna ja mielellään viimeistään aamupäivän aikana. Vesille lähdetään tyypillisesti seuraavana päivänä, kunhan on rauhassa ehditty perehtyä veneeseen ja turvallisuuteen sekä hoidettu varustelu. Poikkeuksena ovat valtameren ylitykset, joiden lähtövalmistelut vievät hieman enemmän aikaa. ARC itsessään on iso tapahtuma, ja sen valmisteluihin on helppo saada kulumaan kokonainen viikko. Itse purjehduksen tarkkaa kestoa ei voi tietää, mutta aikaa varataan riittävästi.

Matkojen välinen aika menee veneen siivoukseen, pyykkäämiseen, kunnostustöihin sekä kipparin ja Sissin pieneen lepohetkeen. Siksi emme valitettavasti voi ottaa uutta miehistöä vastaan etukäteen. Mikäli mahdollista, paikkakunnalle kannattaa kuitenkin tulla pari päivää aikaisemmin, jotta mieli ehtii heittäytyä vapaalle ja jet lag taittua. Tämä on tärkeää erityisesti kaukaisempien kohteiden kohdalla. Onhan lähtösatamienkin kaupungeissa runsaasti katseltavaa ja koettavaa.

5

Majoittuminen ja lähtövalmistelut

Sissillä on kolme makuuhyttiä, joihin kuhunkin majoittautuu kaksi miehistön jäsentä: perähytissä on kaksi erillistä punkkaa, sivuhytissä kerrospunkat ja keulahytissä V- punkka. Kipparilla on oma paikkansa salongissa. Veneellä on kaikille vuodevaatteet valmiina.

Purjehdus on tiimityötä ja siksi ensimmäinen tehtävä on tutustua muihin miehistön jäseniin. Veneen perustoimintoihin perehdytään, kun on asetuttu taloksi ja löydetty kullekin oma punkka. Turvallisuus on kaikkein tärkeimmässä roolissa ja siihen käytetään aikaa niin paljon kuin on tarpeen. Ennen lähtöä on vielä hankittava ruoat ja juomat, tankattava vesi ja polttoaine, tarkistettava sää ja vuorovesi, jaettava vahtivuorot ja tehtävä lähtöselvitys. Kun kaikki valmistelut on tehty ja viimehetken unohtuneet eväät noudettu, voidaankin lähteä merelle. Ja sitten vaan nautitaan olostamme.

6

Nautintoaineet

Alkoholi ja merenkäynti ovat hengenvaarallinen yhdistelmä. Jo vähäinenkin alkoholimäärä vaikuttaa toimintakykyyn varsin dramaattisesti. Kipparin vastuu on jakamaton ja siksi Sissillä on matkanteon aikana ehdoton nolla-toleranssi alkoholin suhteen. Sama koskee kaikkia muitakin huumaavia aineita. Tupakointi tapahtuu kannella muita kunnioittaen ja erityistä varovaisuutta noudattaen. Eli jätetään alkoholijuomat ja muut huumaavat aineet kiltisti kotiin. Noista huumeista vielä sen verran, että jos niistä jää kiinni tullissa tai muussa ratsiassa, niin ollaan linnassa kaikki kolme: sinä, minä ja Sissi.

7

Kaikki halukkaat pääsevät oppimaan

Kaikki halukkaat saavat Sissillä osallistua ja oppia juuri niin paljon kuin haluavat. Matkan aikana on useita tilaisuuksia oppia purjehtimisesta, veneestä, perinteisestä ja sähköisestä navigoinnista, tähtitieteellisestä navigoinnista, radiolaitteista, tutkasta, AIS-laitteista ja monesta muusta.

Sissillä ei ole purjehduskoulun statusta ja näin ollen sertifioituja koulutuksia emme järjestä. Mikäli tarvitset syventävää koulutusta tai kurssia esimerkiksi kansainvälistä huviveneenkuljettajan kirjaa varten, kysy lisää, sillä tutuista piireistä löytyy hyviä auktorisoituja kouluttajia.

8

Hiiohoi, maata näkyvissä

Mereltä kun tullaan päätesatamaan, tehdään maahantuloselvitys, tankataan polttoaine, kiinnitytään laituriin ja pestään Sissin kansi ja varusteet makealla vedellä. Myös Sissin sisäpuoli vaatii huomiota kuten pyykkäystä, imurointia ja pentryn puhdistamista. Jätetään Sissi seuraavalle miehistölle yhtä hienoon kuntoon kuin se oli matkan alkaessakin.

9

On lähdön aika

Matkoihin on varattu sen verran aikaa että purjehduksen päätteeksi ehditään yleensä viettää hetki yhdessä ja purkaa matkan tunnelmat. Kalenterin päivämäärä kun täyttyy, on aika lähteä ja jättää Sissille hyvästit. Kippari jää kunnostamaan Sissin uutta seikkailua varten ja saa ehkä hetken itselleen, joten miehistö ei valitettavasti voi jäädä pidemmäksi aikaa Sissille.